Osa. 1 "Up and down"

Heii, sainpas tän osan tänne aika äkkiä (: Osassa on n. 70 kuvaa

Heti ensimmäisenä tekonaan, Julie suuntasi ruokaostoksille. Heti kotiin päästyään nälkä kouraisi Julien vatsaa, joten päätyi hän tekemään itselleen muroja.

Lappaessaan muroja suuhun, tuli Julie ajatelleeksi kotikaupunkiaan, Bessbrookia. Hän todella kaipasi ystäviään, vanhempiaan, ja ennen kaikkea poikaystäväänsä, Jesseä.

Sinä aikana ulos oli saapunut Rod Humble, Northwoodissa toimivan elektroniikkakeskuksen pääjohtaja, joka lahjoitti Julielle tietokoneen. Myös postipoika oli ehtinyt tuoda päivän lehden.

Julie nappasi lehden sisälle, aikeissaan etsiä töitä. Vaikka hän ei janonnutkaan kohota jonkun uran huipuksi, tahtoi hän saada päivälleen jonkun rutiinin, ja eihän ylimääräinen raha ole haitaksi.

Ei Julie kauan saanut yksin olla, koska pian tulivat hänen uuden naapurinsa tätä tervehtimään.

Hän kuitenkin hyvästeli naapurinsa heti, sillä, noh, luonto kutsui :D

Tarpeensa tehtyään päätti Julie mennä hieman tutustumaan naapurustoon.

"Noniin, sä näytät hyvältä, rohkeasti meet vaan puhumaan muille" Julie tsemppasi itseään.

Hiukan matkaa käveltyään, Julie saapui Northwoodin vuotuiseen kesätapahtumaan.

Tämä komistus sai Julien sydämen läpättämään, ja unohtamaan Jessen kuin taikaiskusta.

"Öö, tota moi" sai Julie jotenkuten sanottua. "Mä oon Julie Edinburgh, ja just muutin" Julie jatkoi.

"Ai, moi! Mä oon Alvar. Mistä päin sä oikein muutit?" Alvariksi itsensä esitellyt mies kysyi. "Joo, muutin Irlannista, Bessbrookista." Julie vastasi ääni väristen. Alvar oli niin komea, vaalea iho, ja ruskeat, sulattavat silmät.

"Bessbrookistako? Mun veli asuu siellä. Eiks siel oo kauheen pilvistä ja sateista?" Alvar ihmetteli.

Julie tunsi olonsa rentoutuneeksi Alvarin seurassa. Hänen oli paljon helpompi sopeutua, kun huomasi, että ihmiset Northwoodissa eivät ollutkaan niin kylmiä ja töykeitä kuin oli luullut.

Pian he jo juttelivatkin kuin olisivat tunteneet ikuisuuden, ja Julie huomasi, että heillä oli paljon samoja kiinnostuksenkohteita. Hän kuitenkin tajusi hieman liueta, sillä Alvarin työkaverit alkoivat jo vähän hermostua, ja mulkoilla Julien ja Alvarin suuntaan.

Julien oli aivan pakko päästä kokeilemaan rullaluistelua. Juuri kun hän alkoi innostua...

...Hän kaatui suuressa kaaressa selälleen.

Se oli ollut kuulemma "Niin jumalattoman noloa", että Julien oli pakko päästä pois rullaluisteluradan läheisyydeltä, joten päätyi hän lillumaan poreammeeseen.

Julielle alkoi jo tulla nälkä, joten päätti hän tilata kebabin, koska kotona odottaisi leipää, valmisaterioita ja pussi makaroonia.

Väsymys alkoi jo painaa, joten päätti Julie lähteä takaisin kotiin, kävellen, koska ei hänellä olisi riittänyt rahaa taksiin.

Siitäkös sitten nurina alkoi. Pyh, laiskimus...

Kotona Julie pulahti lämpimään vaahtokylpyyn, Alvar mielessään.

Kylvyn jälkeen oli hänen pakko päästä soittamaan Alvarille. Julie näpytteli numeron jännittyneenä. "Ei se vastaa, ei se ees muista mua...Ääh, minkätakia mä ees soitan sille?" Julie oli jo sulkemassa puhelimen, kun pirteä miesääni puhelimen toisesta päästä vastasi. "Alvar puhelimessa, kuka siellä?" "Öh, tota joo moi, tääl on Julie, muistatko? Tavattiin tänään siellä kesätapahtumassa..." Alvar oli hetken hiljaa. Julie oli jo sulkemassa puhelimen, kun Alvar vastasi. "Joo, muistan mä! Kiva ku soitit." Kivi vierähti Julien sydämeltä.

Julie jutteli Alvarin kanssa muutaman tovin. "Tiiätkö sä sen uuden ravintolan? Siellä on kuulemma ihan älyttömän hyvää ruokaa. Meijän pitää kyllä mennä sinne syömään joskus, voit kanssa vähän näyttää kaupunkia." Julie ehdotteli.

"No katotaan, mullon nyt tosi paljon kiireitä tässä lähiaikoina, ku on tää kesätapahtumakin ja kaikkee.." Alvar epäili.

"Mut, hei mun amme on jotenkin rikki, haluisiksä tulla kattoo sitä?" Julie valehteli, koska halusi niin palavasti nähdä Alvarin taas.

"No soita vaikka korjaajalle, ei huvita korjailla muijien ammeita." Tuut, tuut, tuut.

Se katkas?

Ei oo totta! Miks, miks mun piti mennä kyselee siltä?! Ei sillee vaan voi kysyä yhtäkkiä, kun on tuntenu vaan pari tuntia et "Tuutko hei kattoo mun ammetta?" IDIOOTTI!

Ärh, ja nyt siellä sataakin... Julie ärähti mielessään, kun huomasi taivaan äkisti tummentuneen.

Sureminen sai Julien mahan kurisemaan nälästä. Hän kaivoi juustopastan ainekset kaapista, ja ryhtyi voimakkaasti sekoittamaan juustomössöä.

Julie katseli seinää edessään. Sadekin oli lakannut. Voi kuinka siinä olisi Alvar, ja Julie saisi katsoa hänen ruskeisiin, hukuttaviin silmiinsä.

Kaikkea ei voi saada... Julie muistutti.

Puhelimen pirinä keskeytti Julien ruokailun.

Julien suupielet kaartuivat alaspäin.

"Julie?" Alvarin ääni kysyi.

"Alvar, älä jooko soita mulle, mä en halua puhua sun kaa, ainakaa vähään aikaan." Julie napautti.

Puhelun jälkeen Julie tahtoi saada Alvarin pois mielestään. Vaikka hän yritti lukea hyytävää murhatrilleriä, aina Alvar ajautui hänen mieleensä.

Lopulta Julie luovutti, ja kävi nukkumaan.

XXXXX

Aamulla Julie heräsi maireasti haukotellen. Hän oli nukkunut yön huonosti, koska ilmat viilenivät pikkuhiljaa, ja talossa ei ollut lämmitystä.

Julie painui ensitöikseen lämpimään kylpyyn.

"Mun on pakko soittaa Alvarille. Se eilinen oli ihan tyhmää. Mut, jos se taas ei haluu puhuu mun kanssa?"

Julie etsi itselleen lämpimämmät vaatteet. Kivat, mun ja Julienkin mielestä.

Ja taas toi postipoika lehden. Julie kävi äkkiä nappaamassa sen, työpaikat kun menivät todella nopeasti Northwoodissa.

Ja löytyihän sieltä Julielle sopiva työ, nimittäin aerobic-ohjaajana.

Laskutkin piti maksaa.

"Pöh, ei nyt kuuma vesi näin paljoa voi maksaa!" Julie nurisi.

Mekaanikko kävi asentamassa Julielle patterin, koska tämä ei suostunut nukkumaan enään yhtäkään yötä kylmässä.

Julie alkoi tilittämään tapahtumia päiväkirjalleen.

"Alvar on vaan niin ihana. Miks mä edes menin tiuskimaan sille? Ei kai se tahallaan mulle niin pahasti sanonu...Sil on ihan varmaan kauheesti työpaineita, tai jotain muuta. Mun on pakko soittaa sille."

---------

"Alvar puhelimessa." "Ööh, tota, Julie täällä... Anteeks ihan sikana sitä eilistä, ku raivosin sul sillee... Oon oikeesti tosi pahoillani. Toivottavast me voitais viel pysyy väleis..." "Joo, siis tottakai, mäki oon pahoillani... En mä ois sillee saanu sul sanoo, jos oikeest tarvisit apuu sen ammeen kaa..." Alvar pahoitteli.

"No mut... Tahtoisiks tulla tänne mun luo, vaik teelle tai jotain?" Julien ilme oli varsin epäileväinen.

"No mä en kyl juo teetä..."

Äh, taas mä mokasin.... Julie alkoi jo epäillä.

"Mut tietty mä tuun!" Alvar hihkaisi.

Äh, miltä mä näytän, miltä mä näytäään?!

Julie todellakin hermoili kuin joku lukiolaistyttö.

"Moi, sä tulit!" Julie hihkaisi

"No tottakai mä tulin!" Alvar nauroi, ja halasi Julieta.

"Äh, tuntuu et kaikki kaatuu päälle! Mun täytyy tehä kahta työtä, et saisin maksettuu vuokran, laskut ja muut kulut." Alvar tilitti. "Nii-in, tänäänki jouduin maksaa ihan älyttömästi laskuja, ja täällä on yölläkin kylmä ku mikä!" Julie jatkoi.